Komersseja ja sjömanneja

Sisällysluettelo

Kaupankäyntiä. laivanvarustusta ja merenkäyntiä Raahessa

Lyyäänkö laiva? Laivanrakennusta

Kaupankäyntiä, laivanvarustusta ja merenkäyntiä Raahessa

Hylkeenpyyntiä ja kalastusta

Varhaisimmat merellä liikkuneet olivat esihistoriallisen ajan kalastajia ja hylkeenpyytäjiä. Kalastus ja hylkeenpyynti olivat tärkeitä elinkeinoja myös uuden ajan alkaessa. Hylkeenpyynnistä muistuttavat vielä Iso- ja Pikku-Kraaselin saarten nimet. Kraaseli tarkoittaa harmaahyljettä (ruotsiksi gråsäl).


Hylkeenpyytäjiä kevätjäillä. Yksityiskohta Olaus Magnuksen Carta Marinasta vuodelta 1539
Katso alkuperäinen kuva täältä

Lisätietoa:

Hylkeenpyynti Suomessa

Kalastus 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa

Linkki Arkistolaitoksen Digitaaliarkiston karttoihin

Salon pitäjän aikaan

Ennen kuin Raahen kaupunkia oli vielä olemassakaan, näillä main sijaitsi laaja Salon pitäjä. Salon pitäjä kuului Ruotsin valtakuntaan. Kauppamatkoja pääkaupunkiin Tukholmaan on tehty varmuudella 1500-luvun puolivälistä lähtien, mutta todennäköisesti matkoja tehtiin jo keskiajalla. Verotavaroita kuljetettiin Tukholman lisäksi ainakin Turkuun, Helsinkiin ja Viipuriin. Salolaiset maakauppiaat purjehtivat myös Rääveliin eli Tallinnaan.

Salon pitäjän satama sijaitsi nykyisen Aittalahden pohjukassa. Se oli myös tärkeä markkinapaikka ja vuodesta 1616 lähtien siellä pidettiin vuosittain kaksiviikkoiset Olavinmarkkinat. Kauppiaita tuli kotoisten talonpoikien lisäksi aina kaukaa Baltiasta saakka tuoden mukanaan suolaa, kankaita ja rautaa sekä muuta metallitavaraa.


Yksityiskohta Andreas Bureus Orbis arctoi nova et accvrata delineatio -kartasta vuodelta 1626 (Bureus Norden 1626). Kuva www.vanhakartta.fi
Ylläolevan kartan näet kokonaisuudessaan täältä
Kauppaporvarien aikakausi

Vuonna 1649 Ruotsin kuningatar Kristiinan nimittämä kenraalikuvernööri kreivi Pietari Brahe antoi käskyn Salon satama- ja kauppakaupungin perustamisesta. Vanha satama oli kuitenkin maankohoamisen vuoksi mataloitunut niin paljon, ettei se olisi soveltunut suurten kauppalaivojen käyttöön. Niinpä kaupungin rakentamista varten täytyi etsiä parempi paikka ja se löytyi Pitkänkarin saaren suojaamalta niemeltä, jonka yhdisti mantereeseen kapea kannas. Kaupunki erotettiin Salon pitäjästä tulliaidalla ja nimettiin Saloksi. Salon kaupungin nimi muuttui Brahestadiksi vuonna 1652 kreivi Brahen ostettua koko Salon pitäjän ja kaupungin omistukseensa. Brahestad lyheni kansan suussa Raaheksi. Kaupunkia ympäröineet merenlahdet ovat vuosisatojen maankohoamisen saatossa mataloituneet tai maatuneet kokonaan.

Katso täältä Kansallisarkiston kartta Salon ja Limingan pitäjistä vuodelta 1653.


Henrik Corten piirros Raahen kaupungista vuodelta 1659. Alma Söderhjelm: Brahestad 1649-1899, liite 3, Helsinki 1911. Kuva Raahen museo

Laivanvarustus alkoi vastaperustetussa kaupungissa pormestari Henrik Corten johdolla. Laivanomistajien aluksissa kuljetettiin kauppa- ja verotavaroita, kuten voita, viljaa, kalaa, nahkoja ja hylkeen traania. Tärkein tuontituote oli suola. Kauppamatkat suuntautuivat 1700-luvun lopulle asti pääosin Tukholmaan ja muihin Itämeren satamiin. Pohjanlahden kaupunkien kaupankäynti oli kuitenkin tarkoin säänneltyä tullausmääräyksineen. Vuonna 1791 Raahe sai tapulikaupunkioikeuden eli oikeuden käydä suoraa ulkomaankauppaa ilman välikäsiä. Tätä ennen kauppatavarat oli täytynyt tullauttaa Oulussa tai Kokkolassa tai tilata tullimies suorittamaan tullaus paikan päällä Raahessa.

Suomen sodan seurauksena Suomesta tuli suuriruhtinaskuntana osa Venäjää vuonna 1809. Laivaliikenne alkoi kasvaa sodan ja vuonna 1810 tapahtuneen Raahen palon jälkeen. Nousu oli tasaista aina vuosisadan puolivälissä käytyyn Krimin sotaan asti. Krimin sodan päätyttyä laivanvarustus kuitenkin elpyi nopeasti ja Raahe kohosi merkittäväksi laivanvarustajakaupungiksi. Huippuvuonna 1869 Raahessa oli 58 laivaa ja niiden yhteinen kantavuus oli yli kuudesosa koko maan kauppalaivaston kantavuudesta. Raahesta purjehdittiin Itämeren satamien ohella Pohjanmerelle, Välimerelle ja jopa valtamerten taakse.

Keitä olivat Komerssit

Armoitettuja kauppasaksoja, isoja ja pieniä porvareita on Raahessa ollut paljon, kuten nyt merkittävässä kaupankäynnin solmukohdassa voi olettaa olleen. Mahtipatruunoiksi 1800 -luvun puolenvälin jälkeen luetaan nousseen sellaisia suuräijiä kuin Soveliukset, Langit, Fellmannit, Franzénit, Montinit, Frieman, Durchman, Rein, Fagervik, Ahlqvist, Lundbergit, Candelin ja Branderit. Näiden patruunien liiketoiminta työllisti pienen rantakaupungin väestön ja heidän laivansa toivat ihmeellisyyksiä ympäri maailmaa käyttöön, koristeeksi ja jatkojalostukseen. Näistä Komersseja, eli ihan virallisia kauppaneuvoksia on Raahessa ollut tuohon aikaan tiettävästi kolme: Oulusta tullut kirjanpitäjä, kauppiaanpoika ja runoilijapiispan veli, Zachris Franzén (1787- 1852), edellisen vävy, kauppias ja merikapteeni Fredrik Sovelius ( 1822-1897) nuorempi, sekä Ruotsissa syntynyt Sivert Lundberg (1838-1894).

Sivert Lundberg (1838 - 1894)

Sivert Lundberg (1838 – 1894) Kuva www.kirjastovirma.fi
Fredrik Sovelius nuorempi (1822 - 1897)

Fredrik Sovelius nuorempi (1822 – 1897) Kuva www.kirjastovirma.fi
Zachris Franzén (1787 - 1852)

Zachris Franzén (1787 – 1852) Kuva www.kirjastovirma.fi

Franzén tuli Oulusta Raaheen Johan Langin kauppa- ja laivanvarustusliikkeen kirjanpitäjäksi. Johan Langin (1745–1823) omistama kauppahuone oli 1800-luvun alussa Pohjois-Suomen suurin. Franzén meni naimisiin Langin tyttären Johannan kanssa ja Langin kuoltua kauppahuone siirtyi Franzénin omistukseen. Vävy kävi ahkerasti kauppaa maata ja merta myöten, hankki omistukseensa sahoja, rautaruukkeja ja lasitehtaankin. Runoilijaveljensä tavoin Zachriksella sykähteli vahva runosuoni, eikä ollut lainkaan epätavallista, että hän laivojensa vesillelaskutilaisuuksissa lausui sulosointuisen, itse sävelletyn runon.

Franzén sai kauppaneuvoksen arvon 1830. Hän toimi Ruotsin ja Norjan varakonsulina Raahessa ja oli kaupungin raatimiehenä sekä Raahen kauppaseuran puheenjohtajana.

Fredrik Sovelius nuorempi, joka oli siis naimisissa Franzénin tyttären Johanna Margaretan eli Jennyn kanssa, peri apeltaan Langin kauppahuoneen ja sen laivat. Näin Fredrikistä ja hänen veljistään Matti August ja Henrik Soveliuksesta tuli 1870-luvulla merkittäviä laivanvarustajia. Elettiin muutenkin Raahen suuruudenpäiviä. Fredrik oli kertoman mukaan iso, komea ja karski mies, puheissaan ja käytöksessään aina moitteeton, hyväksi herraksi tiedetty.

Fredrik omisti 700 hehtaarin Kesälän maatilan Pattijoella, Kesälän tiilitehtaan sekä oli osakkaana Raahen olutpanimossa, Pattijoen viinapolttimossa, Ruonan pikitehtaassa ja Oulun tulitikkutehtaassa. Fredrikille niinikään myönnettiin kauppaneuvoksen arvonimi.

Sivert Lundberg oli syntynyt Ruotsin Tukholmassa, mutta muutti Raaheen, missä sukulaismies, raahelainen kauppias ja raatimies Johan Sivert Lundberg (1813- 1894) otti Sivertin otto- ja oppipojakseen. Aikanaan Sivertin johdettavaksi tuli ottoisän perustama myllylaitos, ns. ”Lundbergin tulimylly” sekä vaikuttava kauppaliike- ja laivanrakennusyhtiö ”Lundbergin komppania”. Myllyn toiminta kulta-aikanaan oli valtakunnallisestikin merkittävä. Tilauksia oli niin paljon, että työtä alettiin tekemään vuoroissa. Lundbergien patruunamiesten perintöä jatkui vielä yhden sukupolven toimesta, kun Sivertin oma poika otti vetovastuun.

Vanhan ajan markkinoilla Raahessa

Ennen vanhaan, purjelaiva-aikana myynnissä oli tietysti ulkomailta tuotua suolaa, maalaisten mukanaan tuomaa kaikenlaista maalaistavaraa aina mastopuista lähtien. Näin kuvaa Samuli Paulaharju Raahen vanhoja markkinoita: ”Viipurilaisiakin oli tullut kuormissaan ”seelivaatetta”, palvalihoja, läskiä ja isoja kalakukkoja. Hämeestä ja Savosta oli hamppua ja pellavaa, ja lähiseutujen emännät, varsinkin pyhäjokelaiset, tarjoilivat vahvoja villasukkia, -lapasia ja villalankaa. Oli kultaseppää, kupariseppää, köydenpunojaa ja muuta mestaria Oulusta ja Kokkolasta asti. Leufstadiuksenkin tupakkamies myi tavaroitaan, Vestberg kauppaili köysiään, ja kirjansitoja Sundströmin pöydällä oli muutamia virsikirjoja, katkismuksia ja aapisia. Kemin takaisella Kaakamon miehellä oli suuria kiekkoja rantuiseksi kudottua ”henkselinauhaa”, ja Kokkolan puolen ”karstamaakarit” ja harjantekijät tarjoilivat teoksiaan. Nähtiinpä jonkun venäläisenkin kauppailevan sillejä, suolakurkkuja, prenikoita ja karamelleja. Ja poikaset ostelivat muutamilla kopeekoillaan ”ryssän renikoita markkinaisiksi””. (S.Paulaharju, Wanha Raahe)

”Tulkaa ostamaan suoloja! Minulla on hyvä mitta!”

Baltzar ”Paltsu-patruuni” Fellman (1789-1862)

Lisätietoa:

Lähetäänpä ottaan hernettä!

Tervaa, potaskaa ynnä muuta

Uudet tuulet puhaltavat

1800-luvun lopulla purjelaivakauden päättyessä ja höyrylaivojen yleistyessä myös raahelainen laivanvarustus hiipui. 1900-luvun alussa laivaliikenne jatkui lähinnä kaupungin lounaispuolelle Lapaluotoon perustettujen sahojen puutavarakuljetuksina, mutta raahelaisomisteisia aluksia ei enää juurikaan liikennöinyt.

Laivaliikenne, tosin muilla kuin raahelaisten omistamilla laivoilla, lähti uudelleen kasvuun 1960-luvun alussa, kun Rautaruukin terästehdas satamineen perustettiin. 1980-luvulla myös kaupungin satamaa alettiin kehittää. Nykyään Raahen satamassa käy vuosittain noin 600 laivaa ja Raahesta on säännöllisiä reittikuljetuksia useisiin euorooppalaisiin satamiin.

Lisätietoa:

Raahen Satama  

Lyyäänkö laiva? Laivanrakennusta

Kuuteista kreijareihin

1500-luvulla salolaisten alukset olivat pääasiassa kaksimastoisia kuutteja  ja oletettavasti niitä myös rakennettiin Salon sataman lähettyvillä muualta hankittujen alusten lisäksi. Kuutti oli yleisnimitys erilaisille talonpoikaisaluksille. Kuutit olivat limisaumaisia eli laivan sivulaudat oli naulattu osittain edellisen päälle.

Raahelainen laivojen rakentaminen alkoi kaupungin perustamisen jälkeen Pitkänkarin saarella, mutta jo 1600-luvun lopulla laivaveistämöt sijaitsivat ns. Rikhardin rannassa kaupungin länsilaidalla. Nykyään tuo alue on Pakkahuoneen museon pohjoispuolella Cortenkadun ja Saaristokadun välillä sijaitseva puistoalue. Veistämöt pysyivät niillä sijoillaan aina 1800-luvun alkuun asti. 1600- ja 1700-luvuilla rakennettiin erityisesti pohjalaistyyppisiä kolmimastoisia kreijareita ja niitä valmistettiin paitsi kaupungin omille porvareille, myös muualle myytäviksi. Kreijarit olivat tasasaumaisia eli sivulaudat naulattiin vierekkäin ja saumat tilkittiin.

Purjelaivojen kulta-aika

1820-luvulta lähtien laivaveistämöt eli varvit (ruotsiksi varv, telakka) siirrettiin maankohoamisen myötä mataloituneiden vesien vuoksi Lapaluodon tien varteen nykyisen Varvin kaupunginosan ranta-alueelle. Parhaimmillaan alueella sijaitsi viiden varustamon laivaveistämöt.

Krimin sodan melskeessä  englantilaiset sotilaat nousivat maihin laivavarveille vuonna 1854 ja sytyttivät tuleen kaikki rakenteilla olleet laivat sekä terva-, piki- ja puutavaravarastot aiheuttaen valtavat tuhot. Sodasta kuitenkin selviydyttiin ja pian laivoja päästiin jälleen rakentamaan.  

Raahessa rakennettiin enimmäkseen parkkeja ja prikejä. Parkki on muunnos fregatista. Se on kolmimastoinen, kuten fregattikin, mutta purjeita on vähemmän, joten miehistöäkin tarvitaan vähemmän kuin fregatissa. Priki puolestaan on yhtä suuri laiva kuin parkkikin, mutta siinä on vain kaksi mastoa. Vuosina 1800 – 1876 Raahessa rakennettiin 149 erikokoista purjelaivaa. Suurin niistä oli vuonna 1875 valmistunut fregatti Johan Fellman. Pitkän tauon jälkeen tehtiin vielä vuosina 1917 – 1921 kolme laivaa.


Purjelaivatyyppejä, taulu Raahen Pakkahuoneen museossa. Kuva Raahen kaupunki/Hanketoiminta ja kehittäminen

Lisätietoa:

Lyyäänkö laiva?

Fregatti Johan Fellman

Ruonan sotakorvauslaivat

Raahessa toimi vuosina 1918-1952 konepaja, valimo ja laivatelakka Ruona Oy. Aluksi sen tuotteita olivat mm. maidonkuljetuskannut, öljy- ja puutarhakannut sekä varasto- ja työntökärryt, myöhemmin valmistettiin myös höyrykattiloita ja erilaisia säiliöitä sekä laivoja. Toisen maailmansodan jälkeen yhtiö siirtyi pääasiassa raskaan teollisuuden ja laivanrakennuksen alalle ja suurin osa Ruonan tuotannosta oli Neuvostoliitolle tehtyjä sotakorvauslaivoja.

Maa nousi ja satama siirtyi

Viimeisimmän jääkauden muistona maa kohoaa Perämeren rannalla edelleen. Vauhti on nykyisin hidastunut, mutta Raahen (Salon) kaupungin perustamisen aikoihin 1649 nousua oli lähes 1 cm vuodessa. Maankohoamisen seurauksena rantavedet mataloituvat ja sataman paikkaa on vuosisatojen aikana siirretty useaan otteeseen.

Nykyinen Pikkulahti oli kaupungin ensimmäinen satama-alue. Pikkuhiljaa laivat jouduttiin kuitenkin ankkuroimaan kauemmaksi ja miehistö ja lasti soudettiin veneillä kaupungin rantaan nykyisen Pakkahuoneen museon tietämille.

Pooki flakkaa

Pookit (ruotsiksi båk) ovat merimerkkejä, valottomia tunnusmajakoita, joita purjelaivakaudella rakennettiin mm. kaupunkeihin johtavien väylien tunnuksiksi. Raahessa oli kolme pookia Taskun, Iso-Kraaselin ja Kummelin saarissa.

1800-luvulla Raaheen tulevat laivat jäivät ankkuriin ns. Roskan redille  Pauhasaarten itäpuoliselle merialueelle. Iso-Kraaselin saaressa toimi luotsiasema ja kun luotsi näki ulkomerellä purjehtivan laivan kääntyvän redille johtavalle väylälle, hän veti luotsiaseman viereisen pookin huipulle lipun eli flakun (ruotsiksi flagga). Tämän puolestaan huomasi kaupungin kirkon kellotapulissa päivystänyt palovahti ja laittoi sanan kiertämään: “Pooki flakkaa!” Ei mennyt kauaa, kun koko pieni kaupunki oli tietoinen laivan saapumisesta.

Iso-Kraaselin vanha luotsiasema ja pooki sekä Taskun pooki ovat säilyneet näihin päiviin saakka.


Iso-Kraaselin luotsitupa ja pooki. Kuva Raahen seutukunta/Leena Harju

Taskun pooki. Kuva Raahen seutukunta/Leena Harju

Lisätietoa:

Väylien varsilta

Pooki flakkaa

Merenkulkua Perämerellä ja Raahen rantamilla

Arkistolaitoksen Digitaaliarkiston tiedosto Raahen väylät vuonna 1853

Lapaluoto

Vuonna 1900 vihittiin käyttöön Lapaluodon satama. Puutavarakuljetukset olivat sataman tärkeintä työsarkaa. Sotavuosien jälkeen Lapaluodon satamassa oli hiljaisempaa, kunnes 1960-luvun alussa Rautaruukin terästehdas rakensi omaan käyttöönsä satama-altaan Lapaluodon satama-altaan yhteyteen. 1980-luvulla myös Raahen kaupunki alkoi kehittää Lapaluodon sataman toimintaa. Nykyisin Raahen satama käsittää Raahen kaupungin ja SSAB:n (entinen Rautaruukki) satamat. Satamaan johtavan meriväylän kulkusyvyys on 10,0 metriä ja satama-altaan kulkusyvyys 8,0 ja 10,0 metriä. Satamaan liikennöidään ympärivuotisesti.

Nahkiaisen majakka Raahen edustalla valmistui vuonna 1957 ja Raahen majakka vuonna 1965.

Lisätietoa:

Raahen satama

Lähteitä:

Sovelius-Sovio, Eero, Ahto Aalloilla Ajavi. Raahen museon julkaisuja 9.

Toivanen, Pekka & Forss, Aulis, Raahen tienoon historia I. Jyväskylä 1990.

ELKAn asiakirja Ruona Oy:n konkurssista

Kirjastovirman verkkosivut

Raahen museon verkkosivut

Raahen sataman verkkosivut

Raahen kaupunki, Raahen sataman Lapaluodon satamanosan asemakaavan muutos ja laajennus

LÄHTÖKOHTARAPORTTI 1.6.2009, korjattu 15.3.2010